Pousit Oksasen Puutarhan tytäryhtiöksi

Pousin Puutarhan historiassa alkaa lokakuun 2022 alussa uusi luku: Silloin Pousin Puutarha oy siirtyy Oksasen Puutarha oy:n omistukseen ja siitä tulee Oksasen Puutarha oy:n tytäryhtiö!

”Ension ja minun isovanhempani perustivat Pousin Puutarhan yli 80 vuotta sitten, joten meille yrityksen ja työpaikkojen säilyttäminen on tärkeää. Lapsistamme ei löytynyt jatkajaa, mutta yrityskaupan myötä toiminta jatkuu ja työpaikat puutarhalla säilyvät”, iloitsee Jarmo Pousi, joka yhdessä Ensio-veljensä kanssa omistaa Pousin Puutarhan.

Jarmo Pousi ja Oksasen Puutarhan omistaja Juha Oksanen ovat tunteneet toisensa jo vuosikymmeniä. Vuosien varrella yrityskaupoista keskusteltiin silloin tällöin ohimennen, mutta aktiivisesti kauppaa vietiin eteenpäin viimeksi kuluneen vuoden ajan.

Kauppa yhdistää kaksi perinteikästä ja merkittävää perheyritystä, , joiden yhteenlaskettu vuotuinen kokonaistuotanto on yli 20 miljoonaa ruukkusalaattia ja -yrttiä. Pousin Puutarha on perustettu vuonna 1939 ja Oksasen Puutarha vuonna 1971. Oksasen Puutarhalla nuori polvi on sukupolvenvaihdoksen myötä jo tiivistii mukana kauppapuutarhan toiminnassa.

Tarkoitus on, ettei yrityskauppa sanottavasti muuta kummankaan puutarhan arkea. Pousin Puutarhan henkilökunta jatkaa nykyisellään, vain toimitusjohtajuus siirtyy Oksasen Puutarhan toimitusjohtajalle Hanna Siepille.

”Pousin Puutarha pääsee hyviin käsiin. Oksasen Puutarha on juuri sellainen firma, jolle haluan omani luovuttaa”, Jarmo Pousi sanoo.

Kuvassa Juha Oksanen (kesk.), hänen poikansa Ville (vas.) ja Olli sekä Jarmo ja Ensio Pousi Pousin Puutarhan Tikkamäen tarhan salaattihuoneessa. Kuvasta puuttuu Oksasen kolmas veljes Ilkka.

T-paidoilla henkistä tukea ukrainalaisille

Venäjän hyökättyä helmikuussa 2022 Ukrainaan Pousin Puutarhan ukrainalaisiin työntekijöihin iski suuri hätä ja huoli heidän kotimaassa olevista läheisistään. Henkisen tuen osoittamiseksi ja mielialan nostattamiseksi Pousin Puutarha suunnitteli yhdessä ukrainalaisten työntekijöidensä kanssa henkilökunnan uudet t-paidat, jotka otettiin käyttöön maanantaina 14.3.

Ukrainalaisten työntekijöiden paidan rintamukseen on painettu Ukrainan sinikeltainen lippu, jota kiertää teksti I’m proud that I’m Ukrainian. Paidan kummassakin hihassa on sinikeltainen sydän, jota kiertää teksti Ukraine in our heart. Muiden kuin ukrainalaisten työntekijöiden paidoissa sinikeltainen sydän sitä kiertävine teksteineen on paidan rintamuksessa.

Paidoista tehdyt kaksi Facebook-päivitystä keräsivät vajaassa kolmessa vuorokaudessa Pousin Puutarhan profiilissa, yrityssivulla ja eri ryhmissä lähes 3 000 tykkäystä tai muuta reaktiota ja useitakymmeniä, ellei satoja kannustavia kommentteja. Päivityksen saama some-huomio puolestaan herätti kiinnostusta kymenlaaksolaisessa mediassa.

”Elämme vahvasti ukrainalaisten tunnelmissa mukana. Ukrainasta lähetettyjen videoiden ja työntekijöidemme tuskan kautta sota tulee niin lähelle, että välillä tuntuu, kuin itsekin olisi sodassa mukana”, sanoo Pousin Puutarhan toimitusjohtaja Jarmo Pousi. ”Etenemme työntekijöidemme ehdoilla ja toistaiseksi keskitymme auttamiseen täällä, esimerkiksi auttamaan asuntojen ja muun tarpeellisen hankkimisessa Suomeen tuleville perheenjäsenille.”

Lehtisalaatti siirtyi historiaan

Keskiviikko 19.1.2022 jää Pousin Puutarhan tarinaan vastaavanlaisena historiallisena päivämääränä kuin 12.4.2006. Keväällä 2006 Pousin Puutarhalla pakattiin viimeiset kurkut ja nyt tammikuussa 2022 tällä erää viimeiset lehtisalaatit. Kun salaatit oli pakattu ja auto hakenut ne SOK:n varastolle kuljetettavaksi, oli kirjoitettu piste lehtisalaatin yli 35-vuotiselle historialle Pousin Puutarhalla.

Juuri lehtisalaatilla Pousin Puutarha alkoi opetella salaatin viljelyä syksyllä 1986. Kauppapuutarhan päätuotteena suomalaisten silloinen suosikkisalaatti pysyi seuraavat kymmenkunta vuotta. Vuonna 1995 alkoi jääsalaatin viljely. Jääsalaatti saavutti välittömästi kuluttajien suosion, ja sen kysyntä kasvoi niin voimakkaasti, että muutamassa vuodessa lehtisalaatin osuus Pousin Puutarhan tuotannossa kutistui muutamaan kymmeneen prosenttiin.

Kuluttajat haluavat uutta. Jääsalaatin jälkeen markkinoille tulleet lukuisat muut uutuudet ovat edelleen vähentäneet lehtisalaatin kysyntää. Loppuvaiheessa lehtisalaatin osuus Pousin Puutarhan tuotannosta oli hyvin marginaalinen. Viljelyn lopetus ehti olla näköpiirissä hyvän aikaa, mutta lopullinen päätös syntyi viime syksynä yhteistyössä keskusliikkeiden ostajien kanssa.

Vaikka lehtisalaatti nyt poistui Pousin Puutarhan tuotannosta, koskaan ei voi tietää, vaikka se eräänä päivänä palaisi valikoimiin. ”Voihan olla, että sen kysyntä taas joskus kasvaa tai että löytyy uusi, kokeilemisen arvoinen lajike”, toimitusjohtaja Jarmo Pousi sanoo.

Lehtisalaatin viljelyn lopettamisen jälkeen Pousin Puutarhan tuotteisiin kuuluvat suomalaisten suosion saanut JUICY, jääsalaatti ja frisee sekä ruohosipuli.

Pousi kannustaa nuoria urheilijoita

Pousin Puutarha haluaa kannustaa nuoria eteenpäin sponsoroimalla nuoria urheilijoita. Tuki ei mene hukkaan, vaan siivittää urheilijoita eteenpäin ja menestykseen. Tämän on osoittanut esimerkiksi Katariina Lonka SM-laduilla saavuttamallaan menestyksellä.

Maaliskuussa 2021 Katariina Lonka oli hiihtämässä Ikaalisten Urheilijoiden joukkueelle 3 x 5 kilometrin viestin SM-kultaa. Hänen lisäkseen joukkueessa hiihtivät Maaret Pajunoksa aloitusosuudella ja Krista Pärmäkoski ankkuriosuudella.

Pousin Puutarhan uusin sponsorituen kohde on Haminan Pallokissojen joukkue HaPK T08–09. Joukkueen 11–14-vuotiaista tytöistä moni on aloittanut pelaamisen jo ennen kouluikää nappulaliigassa. Joukkue harjoittelee tavoitteellisesti ja pelaa kaudella 2021 piirisarjassa Etelä-Suomen kolmosta. Päävalmentajana toimii Paavo Kriktilä ja joukkueenjohtajana Hanna-Kaisa Suni.

Jalkapalloa pelaavat tytöt ovat vauhdikas ja energinen tiimi, jonka jäsenten Pousin Puutarha toivoo tulevaisuudessa niittävän vastaavanlaista menestystä kuin Katariina Lonka on niittänyt.

Huhtikuun lopulla HaPK T08–09 kävi tutustumassa salaatin kasvattamiseen Pousin Puutarhan kasvihuoneilla. Lisäksi kasvihuoneilla kuvattiin TikTok-videoita, jotka toimivat mitä oivallisimpana näytteenä joukkuetta liikkeellä pitävästä vauhdista ja energiasta. Tässä linkki yhteen Pousin Puutarhalla kuvatuista videoista:

https://www.facebook.com/ParastaSalaattia/videos/504787257344317

Footer Slogan

Pousin Puutarha

Ensio Pousi
040 025 6925

Kolsilan tarha

Rinkimäentie 70
49400 Hamina

Tikkamäen tarha

Lemmikkipolku 21
49510 Husula

Muualla verkossa