Suomalaisten ruokapöydässä 80 vuotta

Marraskuun alussa 2019 Pousin Puutarha täytti 80 vuotta ja teki kauppapuutarha-alalla harvinaisen teon julkaisemalla toiminnastaan kertovan historiikin. Samalla se teki palveluksen koko kauppapuutarha-alalle, sillä Pousin Puutarhan oman tarinan lisäksi historiikki sisältää paljon tietoa kauppapuutarha-alan kehityksestä Suomessa ja runsaasti menneiden vuosikymmenten ajankuvaa.

Pousin Puutarhan tarina kertoo, miten vihannesten viljely, kasvihuoneet ja niiden tekniikka, työ- ja kasvatustavat sekä kaupankäynti ovat vuosikymmenten saatossa kehittyneet ja miten muutos on vaikuttanut niin Pousin Puutarhaan kuin koko kauppapuutarha-alaan. Muutoksiin ovat sysänneet kriisit kuten 1970-luvun alun öljykriisi ja 1990-luvun alun pankkikriisi sekä toimintaympäristön muutokset kuten Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995. Pousin Puutarhalla eteenpäin vievänä voimana on ollut kriisien selättämisessä tarpeellinen sisu, mutta ennen kaikkea kolmen sukupolven loppumaton intohimo kasvihuoneviljelyä kohtaan – sydän. Makua ja laatua on tuotettu perinteikkäästi, mutta aina askelen edellä.

Historiateoksen Pousin Puutarha – Sisulla ja sydämellä on kirjoittanut lahtelainen viestinnän ammattilainen, toimittaja Teija Horppu. Kirjan ulkoasun on suunnitellut ja kirjan taittanut kotkalainen graafikko ja kuvataiteilija Mikko Ranki.

80-vuotista taivaltaan Pousin Puutarha juhli työntekijöidensä, asiakkaidensa ja yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Lue Pousin Puutarhan koko tarina!

Footer Slogan

Pousin Puutarha

Ensio Pousi
040 025 6925

Kolsilan tarha

Rinkimäentie 70
49400 Hamina

Tikkamäen tarha

Lemmikkipolku 21
49510 Husula

Muualla verkossa