Pousin Puutarha haluaa kannustaa nuoria eteenpäin sponsoroimalla nuoria urheilijoita. Tuki ei mene hukkaan, vaan siivittää urheilijoita eteenpäin ja menestykseen. Tämän on osoittanut esimerkiksi Katariina Lonka SM-laduilla saavuttamallaan menestyksellä.
Maaliskuussa 2021 Katariina Lonka oli hiihtämässä Ikaalisten Urheilijoiden joukkueelle 3 x 5 kilometrin viestin SM-kultaa. Hänen lisäkseen joukkueessa hiihtivät Maaret Pajunoksa aloitusosuudella ja Krista Pärmäkoski ankkuriosuudella.
Pousin Puutarhan uusin sponsorituen kohde on Haminan Pallokissojen joukkue HaPK T08–09. Joukkueen 11–14-vuotiaista tytöistä moni on aloittanut pelaamisen jo ennen kouluikää nappulaliigassa. Joukkue harjoittelee tavoitteellisesti ja pelaa kaudella 2021 piirisarjassa Etelä-Suomen kolmosta. Päävalmentajana toimii Paavo Kriktilä ja joukkueenjohtajana Hanna-Kaisa Suni.
Jalkapalloa pelaavat tytöt ovat vauhdikas ja energinen tiimi, jonka jäsenten Pousin Puutarha toivoo tulevaisuudessa niittävän vastaavanlaista menestystä kuin Katariina Lonka on niittänyt.
Huhtikuun lopulla HaPK T08–09 kävi tutustumassa salaatin kasvattamiseen Pousin Puutarhan kasvihuoneilla. Lisäksi kasvihuoneilla kuvattiin TikTok-videoita, jotka toimivat mitä oivallisimpana näytteenä joukkuetta liikkeellä pitävästä vauhdista ja energiasta. Tässä linkki yhteen Pousin Puutarhalla kuvatuista videoista:
https://www.facebook.com/ParastaSalaattia/videos/504787257344317